6/14/2018

Kouvola-KaVeRi ja kaveritoiminta

Kouvolan kaupunki on ottanut toimekseen vähentää yksinäisyyttä, ja sen pohjalta on kehitelty Kouvola-kaveri toimintamuoto. Pääsin itse tutustumaan ja kuulemaan kaverien toiminnasta heidän omien kokemustensa pohjalta, ja mielestäni he tekevät erittäin tärkeää työtä.

Kouvola-KaVeRit ja minä Voikkaan Virtakivellä
Kaveritoiminta on tavallisia ihmisiä varten, jotka haluaisivat lähteä esimerkiksi johonkin konserttiin, tai vaikka vain kahville istumaan ja juttelemaan jonkun kanssa. Paikka, mihin kaverin kanssa on tarkoitus lähteä, on aina asiakkaan eli kaveria hakevan päätettävissä.
Jokainen kaveri on käynyt kaupungin järjestämän koulutuksen, ja he ovat sekä naisia- että miehiä. Toiminta on kuitenkin tarkoitettu vain yli 18-vuotta täyttäneille, mutta mikäli mukana asiakkaana on yksi aikuinen, voi lapsiakin olla mukana. Kaverin saaminen on myös täysin maksutonta!
Kaverina toimiminen on kertaluonteista vapaaehtoistyötä, eli mitään määrättyjä päivämääriä ei ole, vaan kaveri saa itse päättää, milloin toimii. Tällä hetkellä kuitenkin kaveritoiminta on ollut hiljaista, joten jos sinua yhtään houkuttelee lähteä johonkin, pyydä Kouvola-KaVeRi mukaan tältä sivulta ja lue lisää!
Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää vastaavanlaista toimintaa 4-17-vuotiaille lapsille, eli alaikäisetkin voivat saada itselleen Kouvola-KaVeRin tapaisen kaverin. Lisää MLL:n kaveritoiminnasta voit lukea tästä sekä täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti